*

jaakkoheinimaki

Kuuntele kolumni kirjoittajan itsensä lukemana
YLE Areenasta.

Santa Maria in Trastevere

Aika monet Rooman-kävijät ovat istuskelleet keskiaikaisessa Trasteveren kaupunginosassa neitsyt Marian mukaan nimetyllä aukiolla ja nauttineet kupillisen espressoa tai pienen punaisen Campari-soodan. Se on ihan sitä postikorttiroomaa: kapeita nupukivikujia, parvekkeilla kuivuvia pyykkejä, baareja, ravintoloita, skootterilla ajavia mummoja.

Siinä aukion laidalla on vanhanpuoleinen kirkko, Santa Maria in Trastevere. Sen paikalla tiedetään olleen kristittyjen kokoontumispaikka jo 200-luvun alussa. Kirkkoja ei vielä tuolloin ollut, niitä alettiin rakentaa vasta 300-luvulla, kun keisari Konstantinus omaksui edeltäjiään suvaitsevaisemman uskontopolitiikan.

Santa Maria in Trasteveren basilikan vanhimmat osat ovat 300-luvulta. Ilmeisesti juuri siinä kirkossa on vietetty messua ensimmäisen kerran julkisesti, kun kristinusko ei enää ollutkaan vainottujen piileskelijöiden liike.

Santa Maria in Trasteveren kirkossa on arkkitehtonisesti ja taidehistoriallisesti monta kerrosta, niin kuin vanhoissa kirkoissa aina on. Kuluneet vuosisadat ovat jättäneet siihen omat merkkinsä ja jälkensä.

Suomessa käytiin hiljattain keskustelua siitä, voisiko Pauno Pohjolaisen viimeistä ehtoollista kuvaava veistos saada pysyvän paikan Turun tuomiokirkosta. Ajatuksen vastustajat perustelivat vastustustaan sillä, että nykytaide ei sovi keskiaikaiseen katedraaliin.

Mutta ei Turun tuomiokirkkokaan ole jäänyt keskiajalle. Historian eri aikakaudet ovat jättäneet kirkon seiniin ja lattioihin omat jälkensä, useimmiten juuri taiteen muodossa.

Onko niin, että se mitä meidän ajastamme kansallispyhättöön jää, ovat töpselit, valokatkaisijat ja valvontakamerat? Emmekö voisi jättää tuleville sukupolville myös jotakin, joka kertoo sisällöstä, tämän ajan uskon tulkinnasta? Vai onko niin, että meidän aikanamme juuri tekniikasta on tullut se varsinainen sisältö?

Tätä ikivanhaa roomalaista kirkkoa katsoessani mietin omaa uskonnollista perintöäni, luterilaisuutta.

Katolisen Santa Maria in Trasteveren kirkon historia palautuu aikaan ennen kuin uskontunnustuksia oli lyöty virallisesti lukkoon ensimmäisissä kirkolliskokouksissa, aikaan ennen kuin pappien ja paavin virkoja oli olemassakaan. Minne asti luterilaisen kirkon historia ulottuu? Milloin luterilainen kirkko perustettiin?

Moni voisi mennä halpaan ja vastata, että 1500-luvulla. Se on kuitenkin väärä vastaus. Jos me kysymme niiltä, joita aikanaan alettiin nimittää luterilaisiksi, huomaamme, että Santa Maria in Trasteveren kirkko on ilman muuta myös heidän kirkkonsa. Kun Lutherin ja hänen hengenheimolaistensa oli aikanaan tehtävä selkoa siitä, mihin he oikein pyrkivät, he laativat Augsburgin tunnustuksena tunnetun asiakirjan vuonna 1530.

Se on edelleen luterilaisuuden tärkein tunnustuskirja. Augsburgin tunnustus esitteli ytimekkäästi sen, mitä luterilaiset kristinuskosta ajattelivat. Sen tarkoituksena oli estää protestanttisen kirkkokunnan syntyminen ja osoittaa, että luterilaisuus edustaa katolista kristinuskoa. Tunnustuksen lopussa muistutetaan, että “esille on tuotu vain se, mikä näytti välttämättömältä, jotta tulisi selväksi, ettei meikäläisten keskuudessa ole opissa eikä seremonioissa omaksuttu mitään Raamatun tai katolisen kirkon vastaista.”

Reformaattorit pitivät itsestään selvänä, että he eivät olleet luopuneet katolisesta uskosta eivätkä perustaneet uutta kirkkoa. Luterilaisuus oli katolinen uudistusliike samalla lailla kuin vaikkapa fransiskaaninen ja dominikaaninen reformi kolmestaaa vuotta aikaisemmin.

Ehkä uusi viestintäteknologia, vasta keksitty kirjapainotaito, sai aikaan sen, että mediahälystä tuli rajumpi kuin fransiskaanien tai dominikaanien tapauksessa. Ehkä juuri siksi Augsburgin tunnustuksessa lausuttu toive ei toteutunut, ja luterilaisuus muodostui omaksi kirkkokunnakseen. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että luterilaisuuden historia alkaisi 1500-luvulta.

Santa Maria in Trasteveren messut 300-luvulta tai samalla paikalla pidetyt kotihartaudet sata vuotta aikaisemmin kuuluvat luterilaiseen uskonperintöön ihan siinä missä roomalaiskatoliseenkin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Hienoa Heinimäki! Kirkkohistoriaa kansantajuisesti. Medialla on siis hyvinkin voinut olla sormensa pelissä Lutherin oppien syntyvaiheissa.

"Kohumunkki Luther hakkasi nauloja KIRKON OVEEN"

"Ane-kommentit vaarantavat kirkon talouden"

"Kardinaalit: Se mies hakee VAIN JULKISUUTTA"

"Lukijakysely: johtaako paavivastaisuus hajaannukseen?"

"Luther repii taas rajoja: NAI NUNNAN!"

Jyri Terttu

Sitten kun on tähän hienoon rakennukseen tutustunut voi mennä ottamaan pienen lasillisen grappaa kivenheiton päässä olevaan Bar San Callistoon.

Käyttäjän teemukakkuri kuva
Teemu Kakkuri

Jaakon teksti pitää paikkansa erityisesti Suomessa (Ruotsissa). Suomen luterilaista kirkkoa ei ole milloinkaan perustettu. Samat papit, samat seurakunnat ja eräin varauksin samat piispatkin jatkoivat kirkon työtä. Vain messua hieman uudistettiin ja oppia tarkennettiin. Itse asissa 1900-luvulla tehtiin kirkossa suurempia muutoksia kuin 1500-luvulla.

Viimeisimmät vuosisadat ovat jättäneet Turun tuomiokirkkoon muistoja lähinnä aatelisten hautaholveina. Sellaisia merkintöjä, joilla ei ole suoranaista uskonnollista merkitystä. Siksikin Pauno Pohjolaisen teos olisi ollut parempi anti kirkkoon kuin kaikki vuosien 1600-2000 aikana tulleet pompöösit kuvatukset (poislukien R. V. Ekmanin alttaritaulu). Jotain oivaltavaa hengellisyyttä uskon ytimestä, eikä jonkin kreivin sotisopaa ja marmoriarkkua.

Minulla oli Pohjolaisen valtavat Kristuksen kasvot pitkään kännykän taustakuvana, eräänlainen nykyajan matkaikoni siis, heh.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Pyhän Olavin kirkko Tyrväällä Sastamalassa on uusine sisustuksineen loistava esimerkki suomalaisen luterilaisuuden onnistuneesta päivittämisestä. Ja vetovoimaa todella on: keskikesän aamuina kirkon pihassa on kymmeniä ihmisiä odottamassa ovien avautumista.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Jokainen menee halpaan joka kuvittelee että härmäläinen puukko voidaan iskeä läpi ajatushistoriallisten kerrostumien korttipakan suoraan roomalaiseen sydämeen.

Siinä pakassa ei löydy perspektiiviä. Mahtoiko Lutherkaan sitä vielä hahmottaa. Siinä ja siinä.

Opillinen ajattelulaatu on hyvin myöhäsyntyinen. Yleiskäsitteistä tulee jokereita, joilla voidaan pelata yli aikojen ja aikalaisajattelujen. Se, yhdistettynä tunnustuksellisuuteen, tuottaa karmeimmat tuotoksensa juuri tämänkaltaisissa "historiakuvissa".

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Kiva, palautit mieleeni helteiset lokakuun päivät Roomassa tässä jokunen vuosi sitten. Trastevere kirkkoineen kuului eräänä päivänä kävelyreittimme kohteeksi. Olimme matkassa vaimoni kanssa. Todella vanhaa, pittoreskia, arvokasta, kiinnostavaa, vieläpä ihmisetkin hyvässä sopusoinnussa elinpiirinsä kanssa. Hieno kokemus, yksi parhaista Italiassa. Turistit olivat jo jättäneet kaupungin, tai heitä ei ainakaan mahtavin virroin enää kulkenut kaupungin kaduilla ja kujilla. Lido di Romassa olimme yhteen aikaan ainoat rantavieraat, ellei vanhaa ranskalaista pariskuntaa ja erästä lievästi päihtynyttä saksalaisrouvaa oteta huomioon - ei, kun otetaan, he olivat omalla retkellään, me omallamme, eikä meillä ollut muuta kuin miellyttäviä sanoja toisillemme lausuttavaksi. Trasteveressä kirkas auringonpaiste loi jyrkkiä ja voimakkaita varjoja, valokuvani eivät onnistuneet parhaalla tavalla. Kun olimme muistini mukaan käyneet 12:ssa kirkossa, kysyin vaimoltani, joka on opettanut mm. kirkkohistoriaa, joko olemme käyneet kaikissa niissä, Rooman kirkoissa. - Emme aivan vielä, hän vastasi salaperäisesti. Myöhemmin hän kertoi, että Roomassa on 800 kirkkoa, en lopahtanut siitä, päinvastoin. Sehän tietää vielä monia hauskoja ja antoisia päiviä kaupungissa.. - Siis kiitos.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Ytimekäs ja ymmärrettävä tiivistelmä Heinimäeltä. Kiitos!
Tämän päivän luterilaiset seuraavat, miten "luterialinen kirkko" laitoksena suhtautuu "Luther-Säätiön" ajatuksiin, joka myös sanoo etsivänsä uskon ydintä juurilta asti.
Onko sen aiheuttama palo tälläkin kertaa väärin saamutettu ja seurauksena pitkä skisma? Katoaako kristittyjen väliltä taas aito keskusteluyhteys ja loppuuko armo?

Pasi Manner

"...voisiko Pauno Pohjolaisen viimeistä ehtoollista kuvaava veistos saada pysyvän paikan Turun tuomiokirkosta. Ajatuksen vastustajat perustelivat vastustustaan sillä, että nykytaide ei sovi keskiaikaiseen katedraaliin."

Otsikossa mainitaan tuo Trasteveren kirkko, ja sitten yht' äkkiä mennään Turun tuomiokirkkoon ja moderniin taiteeseen. Ehdottomasti moderni abstrakti taide ei sovi keskiaikaisiin tai renesanssiajan kirkkoihin.

Olemme vaimoni kanssa kiertäneet ahkerasti Italiaa ja sen mukana pakostakin niiden kirkkoja Roomassa, Firenzessa, Pisassa, Sienassa jne... Näissä kirkoissa ei sitten missään näy vilahdustakaan modernista taiteesta. Juuri tähän näiden kirkkojen esteettinen viehätys ja harras ilmapiiri perustuu. Ne ovat aitoja, ja siellä kunnioitetaan menneitä sukupolvia.

Moderni taideteos esim. Firenzen Duomossa olisi esteettisesti lähinnä groteski ilmestys ja mauttomuuden huippu. On itsekästä ajatella, että jokaisen sukupolven pitäisi jättää puumerkkinsä näihin vanhoihin taideteoksiin. Eihän Rembrantin maalauksiinkaan kukaan kaiverra puumerkkejään. Rakennettakoon uusia ja moderneja kirkkoja, joihin moderni taide sopii.

Käyttäjän Json kuva
Jani Jansson

"Historian eri aikakaudet ovat jättäneet kirkon seiniin ja lattioihin omat jälkensä, useimmiten juuri taiteen muodossa.

Onko niin, että se mitä meidän ajastamme kansallispyhättöön jää, ovat töpselit, valokatkaisijat ja valvontakamerat?"

Useimmiten kullakin aikakaudella korjailtiin ihan perusvikoja tai nykyaikaistettiin varustelutasoa. Vuotava katto uusittiin, sisätilat maalattiin jne.

2011 asennettu töpseli tai kamera tuskin on käytössä vuonna 2411. Ja jos on niin nostan sähkömiehelle hattua.

Taideteosten osalta vallitseva restaurointikulttuuri on mahdollistanut sen, että ne ovat säilyneet meidän päiviimme asti sellaisena tai lähes sellaisena kuin ne on aikoinaan uutena taloon tuotu. Taiteen iättömyys herkistää.

Uuden, nykyaikaisen taideteoksen on läpäistävä tiukka seula päästäkseen osaksi tätä ikiaikaista jatkumoa. Perusteluna "nykyaikainen ei sovi vanhaan" on toki kestämätön. Se on kuitenkin yksinkertainen tapa altistaa uusi teos kohtuuttoman kovalta tuntuvan, mutta aiheellisen kritiikin kohteeksi. Kysymys jonka voisi kaivaa esiin kuuluukin: Onko tämä nykytaideteos niin hyvä, että se ansaitsee ikuisen elämän? Kuinka tämä hyvyys määritellään? Kirkkovaltuuston jäsenten henkilökohtaiset mieltymykset, anteeksi vain, eivät mielestäni riitä. Asiantuntijalausunnon tulisi tulla ulkopuolelta.

Käyttäjän malva kuva
Eeva Vasenius

Trastevere on tosiaan hieno paikka. Kävimme lomamme aikana siellä kahtena iltana. Ensimmäisellä kerralla olimme syömässä sellaisessa ravintolassa kuin Meo Patacca.

Menimme sinne toisenakin iltana syömään ja tällä kerralla söimme ulkoilmaravintolassa Trasteveressa.

EV

Käyttäjän anttiliikkanen kuva
Antti Liikkanen

Pasi Manner

Olen myös kiertänyt erään taidehistorioitsijan kanssa Euroopan kirkkoja ja löytänyt sieltä aika usein myös modernia taidetta.

Ihan niistä kaikkein "pyhimmistäkin" kirkoista.

Aika lailla minua vaivaa yksi "ei-taide"-löydös.

Santa Maria della Vittorian kappelissa, karmeliittojen hoidossa, on minua ehkä kaikkein eniten koskettanut kirkkoveistos.

Kyseessä on Berninin Pyhän Teresan kiusaus (vuodelta 1614).

Lämmin tutustumissuositukseni Rooman kävijöille.

Patsaan ympärillä on rivi kömpelöitä sähkölamppuja, jotka saa palamaan pikkurahalla.

Mutta vielä kerran: kyllä noissa vanhoissa temppeleissä on kaikissa saatavilla luettelo niiden kirkkotaiteesta.

Niin modernilta, postmodernilta kuin toisiltakin taide-epookeilta.

Kannattaa katsella ja kysellä.

Ja oppia.

Tuula Hölttä

Toisenlaisia muistoja toisesta kirkkokunnasta:

"On harmaa marraskuun aamu, mutta pilvet liitävät korkealla. Sumu ei kastele poskia, eikä sadevesi tulvi kadulle viskattua leivänpalaa nokkivan variksen varpaissa. Kun linja-auto hyrähtää käyntiin, alkaa matka maailmasta sinne, missä kiire loppuu.

Perillä odottaa hiljaisuus ja huone, jossa ripustaa matkakassista tuolin selkänojalle odottamaan musta pitkä hame ja valkea huivi, joka peittää hiukset, kun astun kirkkoon, teen ristinmerkin ja kumarrun suutelemaan juhla-analogille asetettua ikonia.

Kirkko tuoksuu suitsukkeelle ja tuohukselle. Astelen kirkon takaseinällä olevan vainajien muistelupöydän eteen, jossa sytytän oman tuohukseni muistoksi kaikille heille, jotka ovat jo siirtyneet tuonilmaisiin.

- Kunnia olkoon pyhälle, yksiolennolliselle, eläväksitekevälle ja jakaantumattomalle Kolminaisuudelle alati, nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen.

Kirkkolaulu täyttää salin vigilian alkamisen merkiksi. Teen ristinmerkin ihmeitätekevän Valamolaisen Jumalanäidin ikonin edessä ja suutelen hänen viittansa lievettä, ennen kuin menen seisomaan paikalleni osallistuakseni palvelukseen.

Palveluksen jälkeen ulkona puhaltaa järveltä noussut vihainen myrskytuuli, joka viskoo talven ensimmäiset lumikiteet kasvoilleni. Nopeutan askeleita päästäkseni huoneeni lämpöön ja hiljaisuuteen kaukana kavalasta maailmasta.

Aamulla myrsky jatkuu. Järvi taistelee viime voimillaan vaahtopäätyrskyinä alkavaa jäävankeutta vastaan, ja luostarin hautausmaalle johtavat edelläni vain yhdet jäljet, kun poikkean sinne aamulenkilläni. Pysähdyn seisomaan vanhasta Valamosta Suomeen sodan jälkeen tulleen Laatokan piispan ristin ääreen. Mietin mahtoiko hän tuntea ortodoksisukuani Sortavalassa, ja sitten suunnistan sinne, mistä runoilija Pentti Saarikoski sai viimeisen leposijansa. Hänen hautaristinsä nimikyltin taakse on aseteltu kymmeniä erivärisiä kyniä. Aiemmin ristiin ripustettua korvakorua ei enää näkynyt

- Saata, oi Kristus, palvelijaisi sielut lepoon, kertaan mielessäni hautausmaan muistomerkissä olevaa tekstiä.

Pentti Saarikoski suri sitä, kun oli paljonkin jumalia, mutta kukaan ei tunnustanut häntä omakseen. Aprikoin, mahtoiko hän lopulta löytää Jumalan, joka tunnusti hänet.

Luostarin kahvilassa poreilee venäjänkielinen puhe.
- Minulla on tässä eräänlainen toimisto, sanoo nuori nainen, ja levittelee papereita naulakon vieressä olevalle ikkunapenkille.
– Oh, excuse me, you speak another language, hän sitten sanoo ja katsoo hymyillen.
- Oh yes, vastaan, I speak another language, ja siirryn aamiaiselle ruokasaliin.

Valamon kirjaston hiljaisuudessa odottavat runot:
”Tänään palaan sinne
missä olin keväällä.
En vihastu, en sure,
astun vain pimeyteen,
samettiseen, syvään…

Anna Ahmatovan runo jäljentyy kirjepaperille, jonka yläkulmassa lukee Valamo. Paperi paperin jälkeen täyttyy runoista, joiden ilmaisuvoimaan omat kykyni eivät koskaan yltäisi.

…mutta pilvet raikkaista korkeuksistaan
eivät kosteutta vuodattaneet,
sateen iloista tervehdystä
ikävöiville niityillemme.
Se oli kuivaa helvetin tulta –
Jyrinä laajeni, voimistui,
kuurot korvani eivät halunneet uskoa
että se, välinpitämätön,
kantoi kuolemaa lastani varten.

Pyhäpäivän liturgian jälkeen alkaa kotimatka. Ehtoollisjonossa ajatukset askartelevat jo arkipäivän työtehtävissä. Viimein etelään menevä linja-auto pyyhältää lumi pöllyten metsäisen mutkan takaa, ja poimii mukaansa meidät arjen haasteisiin valmiit. Penkki tuntuu samettiselle ja pehmeälle.

"Puolusta, pelasta, armahda ja varjele meitä, Jumala, Sinun armollasi. Herra armahda."

Dari-anne Suomalainen

Sisältöä..

Katolinen kirkko yritti ujuttaa Idänkirkkoon ( nyk, arabimaat) babyloniasta perittyä jumalan-äiti kulttia Mary-oppina, yhdessä egyptiläisen RA:n kanssa, joka oli yhdistetty AMON ja RA ( isä.poika) jumalan poika josta tuli kaikkivaltias.

Ja Daavidin maja, muutettiin RAAN:maaksi. Aramean sana MAARAAN, on myöhemmin käännetty " Herramme Jeesuksen Kristuksen" ja sana MARRYAAN on käännetty herraksi ja näin muodostuu sanapari " MAARAAN ja MARRYAAN "
Senkin on väitty olevan yhtä kuin Jeesus Kristus. Vaikka sieltä ilmiselvästi löytyy egyptin RA ja Isis- (Mary.)

Egypti = Meser ja egyptiläinen mesr-raa-yaa.

Sana juutalainen/ heprealainen on arameaksi HOODAAYAA (m) ja HOODETAA (F).
Kun juutalaiset eivät ottaneet vastaan uutta sekametelisoppaa, heidät katsottiin pettäjiksi ja sanat HOODAAYAA, HOODETAA, muutettiin.

Sanasta HOODAAYAA, DAA muutettiin RAA:ksi ja näin saatiin HOORAAYAA JA HOORETAA. Ja sehän muistuttaakin jo huorataan, huoraaja. Pettäjä, avion-liiton-rikkoja, anti-RA, myöhemmin anti-Kristus.

Kun muslimit kehittelivät omaa paholaista, anti-messiasta, he ottivat saman HOODAAYAAN ja siitä DAAYAA, saivat oman antiMessiasversionsa eli Dajjalin.

Näin Daavidin maja oli kasvanut mahtavaksi, pettäjäksi, huijariksi yksisilmäiseksi paholaiseksi nimeltään .. AL MASIHIN AD DAJJAL. Antimessias.

Tässä koko Draama pähkinänkuoressa, juutalaisia ei saatu käännytetyksi uusiin uskontoihin, he kulkivat suoraa tietään, eivät vilkuilleet oikealle eikä vasemmalle....... josta ilmeisesti pilkkanimi yksisilmäinen.

Hyvin kuvaava aramean sana AAJIBOOTTAA /= (käännyttää kristinuskoon, kastaa ) , kuin; 'AATSIPOPPAA pojat keitti soppaa.' ja mitä useampi kokki sen sakeampi/ syntisempi soppa.

Toimituksen poiminnat