*

jaakkoheinimaki

Kuuntele kolumni kirjoittajan itsensä lukemana
YLE Areenasta.

Ahneus on typeryyden eräs muoto

Kun menin neljätoistavuotiaana ensimmäiseen kesätyöpaikkaani, sain kotoa neuvon. “Koita tehdä sillä mielellä töitä, ettei tilipäivänä käsi vapise, kun kuittaat palkkasi.” Vaikka tilipussien aikaa ei tuolloin enää elettykään, ilman nimikirjoitusta rahaa ei itselleen tosiaan saanut, sillä rahat piti käydä nostamasta pankista.

Kovin yksityiskohtainen tuo kotoa saatu neuvo ei ollut. Se jätti aika paljon oman harkinnan varaa, ja juuri siksi se oli hyvä neuvo. Se vetosi omaantuntoon. Hyvän työn yksi tunnuspiirre on se, että sitä voi tehdä hyvillä mielin. Eikä kyse ole vain tilipäivän hyvästä mielestä vaan siitä, että voi olla tyytyväinen ja ylpeä siitä, mitä osaa, kenen kanssa töitä tekee ja kenelle.

Mutta onko omaantuntoon vetoaminen yhtä vanhanaikaista kuin ajatus tilipussista, joka työpäivän päätteeksi kuitataan työmaan kassalta?  Entä työnantajan omatunto? Vapiseeko lääkäriasema Mehiläisen omistajien käsi osinkoja nostaessa, kun paljolti verovaroilla tuloksensa tekevän yrityksen liikevoitto on kirjanpitokikkailulla puljattu jotakuinkin verottomaksi. Sinänsä järjestely on täysin laillinen, muistavat johtajat korostaa.

Vapiseeko irtisanomisilmoituksia allekirjoittava käsi silloin, kun ainoa todellinen syy potkuihin on vielä suuremman voiton tekeminen yrityksen omistajille? Ja vaikka siihen löytyisi laista jokin porsaanreikä?

Kuten vaikkapa viime vuosina ennätystulosta tahkonnut Otavamedia, joka palkitsi henkilöstönsä antamalla alkuviikosta potkut yli neljällekymmenelle työntekijälle. Silloin kun yritysjohto joutuu oikein erityisesti painottamaan, että järjestelyt ovat lain mukaisia, on aina jotakin hämärää tekeillä. Aina. Omatunto voi säilyä puhtaana myös niin, että sitä ei käytetä lainkaan.

Aineellisen pääoman lisäksi on olemassa myös aineetonta pääomaa. Sellaista on esimerkiksi terve ylpeys. Tästä syystä yrityksen maine ei koskaan ole vain markkinointiviestintään liittyvä asia.  Maine vaikuttaa myös siihen, millaista yrityksessä on työskennellä.  Työtä tekevä käsi voi vapista myös siitä syystä, että työntekijä häpeää työnantajaansa. Siksi lääkäriasemakin kannattaa valita sen mukaan, ettei leikkaavan lääkärin käsi kauheasti vatkaisi ihan vain nolouttaan.

Ahneus on yksi keskiajan seitsemästä kuolemansynnistä. Ahneus on yksisilmäisyyttä. Se on aineettoman pääoman halveksimista aineellisen kustannuksella.  Keskiajan oppineet määrittelivät kuolemansynneille aikanaan niitä vastaavat päähyveet. Ahneuden vastakohtana he eivät pitäneet kohtuullisuutta, kuten äkkipäätään voisi kuvitella vaan viisautta. Ahneus on typeryyden eräs muoto.

Joulun suuri kertomus Jumalan syntymisestä köyhäksi ihmislapseksi valaisee myös kysymystä ahneudesta. Syntymällä ihmiseksi Jumala, se varsinainen Omistajien Omistaja, ilmaisee itsensä. Hän haluaa jakaa, ei haalia.  Siksi ei ole ihme, että monissa adventin ja joulun virsissä on aika kovaa kritiikkiä korskeaa vallankäyttöä ja ahnetta maailmanjärjestystä vastaan.

Esimerkiksi virsi 3 sopisi ihan hyvin Vallatkaa Wall Street -mielenosoitusten tunnuslauluksi: “Hoosianna! Annathan vallan käyttöön mallin uuden...” tai se tuttu Tiellä ken vaeltaa, siis virsi 15, jossa mahtavat ovat muualla, suurissa saleissa: "Nöyryys ja hiljaisuus on valtasi salaisuus, voimalla väkivallalla et tahdo hallita."

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (29 kommenttia)

Käyttäjän matiasriiho kuva
Matias Riiho

Tämä pannaan muistiin: "Omatunto voi säilyä puhtaana myös niin, että sitä ei käytetä lainkaan."

Käyttäjän Json kuva
Jani Jansson

"Silloin kun yritysjohto joutuu oikein erityisesti painottamaan, että järjestelyt ovat lain mukaisia, on aina jotakin hämärää tekeillä. Aina."

Hyvä huomio. Tästä voisi johtaa eduskunnalle oman version:
Silloin kun kansanedustaja joutuu työssään oikein erityisesti painottamaan, että perustelut ovat lain mukaisia, ei hän ole ymmärtänyt lainsäätäjän rooliaan.

Tuula Hölttä

Jaakko H. :"Vaikka tilipussien aikaa ei tuolloin enää elettykään, ilman nimikirjoitusta rahaa ei itselleen tosiaan saanut, sillä rahat piti käydä nostamasta pankista."

:) Vanhemman ikäluokan edustajana olen elänyt myös sitä aikaa, jolloin jakelin pankkiautosta pankissa laskettuja tilipusseja palkansaajille nimikirjoitusta vastaan.

Sodan jälkeen työtä vuorotta tekemään joutuneen pienyrittäjäperheen evakkoperillisinä pidin luonnollisena sitä, että kannoin aina oman harjoittelijan tilipussini perheen yhteiseen talouteen. Muistan kuinka onnellinen äitini oli, kun saattoi ostaa hankkimillani rahoilla perheen ensimmäisen pölynimurin.

Tässä yksi linkki meille kaikille terveille kaikesta valittajille
http://areena.yle.fi/player/index.php?clip=1323030...

Dari-anne Suomalainen

Ahneus valhetteluun on kuin kalastaja, ja kansat räpiköivät kuin muikut nuotassa, porkkamisten tehdessä kaikkensa, ettei pako vapauteen, totuuteen ja valoon ole mahdollista.

Kirkko on niistä yksi. Jos minkään, niin valhettelun luulisi kolkuttavan omaatuntoa.

Esim. neitseellinen syntymä ja Jeesuksen jumalallisuus eivät ole enää puolustettavissa, se on tutkittu juttu, vaikka luulisi olevan selvää tutkimattakin.

Seppo Hildén

No eipä tuo kirkkokaan tuota hommaansa ihan pelkästä lähimmäisenrakkaudesta tee. Ohessa Kirkon tasetietoja vuodelta 2007:

"Vuonna 2007 kirkon varallisuuden tasearvo oli noin kolme miljardia euroa.

Summasta oli peräti 800 miljoonaa euroa likvidejä kassavaroja, josta oli käteistä 255 miljoonaa ja 542 miljoonaa euroa oli kiinni erilaissa osakkeissa, osuuksissa ja arvopapereissa.

Vastaavan kokoiset taseet löytyvät muun muassa SOK:lta, SanomaWSOY:ltä ja Rautaruukilta."

Heh, eipä tuo ahneuskaan taida olla vierasta kirkolle.

Tauno O. Mehtälä

Tästäpä juolahti mieleeni kysymys, paljonko kirkko itse maksaa veroja?

Kolmen miljardin tase ja 800 miljoonan likvidi kassavaranto antaisi odottaa melkoistakin veronmaksupottia.

Maksavatko seurakunnat kiinteistöveroa kirkoista ja hautausmaistaan?

Monissa seurakunnissa kirkko omistaa runsaasti tonttimaata, joiden vuokrat ovat kovassa nousussa. Mahtavatko verot seurata perässä?

Viisautta vai typeryyttä: älä tee kuten minä teen, tee kuten minä sanon?

Tauno O. Mehtälä

Kiinteistöverolaki 20.7.1992/654 sanoo asiasta seuraavaa:

"Kiinteistöveroa ei ole myöskään suoritettava kiinteistöstä siltä osin kuin sitä käytetään:
...
2) evankelisluterilaisen kirkon tai ortodoksisen kirkkokunnan seurakunnan tai muutoin asianomaisella luvalla perustettuna hautausmaana, jollaisena ei kuitenkaan pidetä yksityistä hautasijaa."

Tuossa huomiota kiinnittää sanonta "siltä osin kuin sitä käytetään ... hautausmaana". Tämä antaisi aiheen olettaa, että itse kirkko lähialueineen kuuluu kiinteistöveron piiriin?

Kannattaa huomata myös, että lainsäätäjä on viisaasti torpannut ennakolta myös sen mahdollisuuden, että omalle tontille rakennettu hautasija vapauttaisi tontin kiinteistöverosta.

Olettaisin, että joku Nalle Wahlroos käyttäisi tätä porsaanreikää hyväkseen perustamalla sukuhaudan Joensuun kartanoonsa saadakseen sen kiinteistöverosta vapaaksi.

Käyttäjän iitimo kuva
Timo Isosaari

"Ahneus on typeryyden eräs muoto", sanoo Heinimäen otsikko.

Myös tekstissä puhutaan viisaita ajatuksia.

Mitä on ajateltava yhteiskunnasta, jonka lakien laadinta lähtee ahneimpien etujen turvaamisesta ensisijaisesti.

Joku umpisokea voi väittää, että onhan köyhille jaettu ylenpalttisesti tätä kertynyttä hyvää. On annettu, mutta ensin on viilletty köyhän taskut auki lainsäädännöllä, jotta sinne ei varmasti mitään jää jatkossakaan.

Ahne joutuu ostamaan omatuntonsa puhtaaksi. Vastuuntuntoinen pitää vähäväkisemmät rinnallaan, jotta kaikki saavat jotain syödäkseen ja sielun iloa matkan taittamisesta hyvässä seurassa.

Tätä ei panssariaidalla lasiegoaan suojaava pyrkyri halua ymmärtää, vaan linnoittaa itsensä materialismin vankilaan yhä syvemmälle. Marginaali-ilmiönä tämä ei haittaisi mitään, mutta valitettavasti valta on siirtynyt tälle meluavalle kassakonekaartille ja lait säädetään heidän totuutenaan.

Ajanjaksomme tulee olemaan tulevaisuuden historioitsijoille mielenkiintoinen. Ilmeisesti koskaan kirjoitetun historian saatossa ihmiskunta ei ole rauhan oloissa vajonnut yhtä alas, ainakaan sosiaalisesta näkökulmasta, suhteutettuna käytettävissä olevaan varallisuuteen. Onneksi pohja siintää...

Käyttäjän ilikka kuva
Ilkka Partanen

Hyvä kirjoitus. Onko sinulta muuten uusia kirjoja tulossa?

Tapani Puhakka

Jos ahneus poistetaan jää jäljelle vain laiskuus.

Jari Jakonen

Onkin hyvä, että teologi Heinimäen avaus kutsuu myös talousdogmatiikan edustajia ilmituomaan perususkonkappaleitaan.

Minusta tuo "Ahneuden vastakohtana he eivät pitäneet kohtuullisuutta, kuten äkkipäätään voisi kuvitella vaan viisautta. Ahneus on typeryyden eräs muoto" pitää edelleen paikkansa.

Onkohan meillä nimittäin nyt meneillään jokin historiamme traaginen näytös, jossa ahneet eli täysin tilannetajuttomat ohjastavat meidät kyyditettävät EU-vankkureissaan kaavamaisen materialistisessa bonus-, palkkio- ja tittelikipeydessään kadotuksen katuojaan...

t. JJ

Radio-ohjelma Mikä Maailmaa Liikuttaa (Kuusela/Sjöstedt/Jakonen)
http://liikuttaa.ning.com/

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Sauli Niinistö sanoi muutama vuosi sitten: "Ahneuden säätelyyn ei ole laillista keinoa."

-Jos laillista keinoa ei todellakaan ole, niin viimeistään nyt sellainen pitäisi keksiä. Se on politiikkojen ja lainsäätäjien tehtävä.

. suvituuli

Ahneus on.

Tyhmyys on.

Inhiminen on.

Sinuhe - vai Kaptah - totesi jo kolmetuhatta vuotta sitten "näin on aina ollut ja näin on aina oleva".

Ylenpänä kommentoidaan:

"Ahne joutuu ostamaan omatuntonsa puhtaaksi."

Joten ei pidä ihmetellä miksi Lontoon finassikeskuksessa, Cityn square mile'llä, neliömaililla, on kirkkoja enemmän kuin missään muualla yhtä pienellä alueella. Niitä on kymmeniä, tarkalleen ottaen 51. Eikä siinä ole mukana synagookat, joita yleensä löytyy sattuneesta syystä pankkien liepeiltä. Hauskana yksityiskohtana, alueen ainut islamilais-moskeija on paikllisen juutalais-seurakunnan vuokralainen.

Ihminen on...

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Lähtisin väittämään,että ihminen on ahne niin kauan,kun toiset puhuvat siitä ylistäen ja luonnollisena osana ihmistä.

Käyttäjän kapavalimaki kuva
Kari Välimäki

Heinimäki kirjoittaa masentavan viisaita sanoja. Masentavia siksi, että ne pitää sanoa. Varmin keino saada simpanssitarhassa aikaiseksi täysi huuto, riita ja tappelu on heittää sinne niin suuri terttu banaaneja, mistä varmasti riittäisi kaikille. Ihmiskunta ei eroa tuosta simpanssilaumasta valitettavasti mitenkään. (Jälleen piste sinulle, Charles Darwin)

https://fbcdn-sphotos-a.akamaihd.net/hphotos-ak-as...

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki

Ahneus on myös sotien perussyy sekä Platonin että Aristoteleen mukaan.

Omaantuntoon vetoaminen on kylläkin kevyt argumentti ahneudesta pääsemiseksi, sillä vastaamatta jää, miksi ihmisten omattunnot ovat niin kovin erilaisia...

Kirjoittaessani Likelle kirjan anarkismista ("Filosofia räjähti, tulevaisuus palaa", 2005) kysyin, mikä on ahneuden syy. Vastasin, että ahneuden takana pesii kuolemanpelko, ja varmasti juuri siksi kristinuskossakin ahneus on määritelty kuolemansynniksi.

Eli se yhdestoista miljoona pitää saada, vaikka kymmenen olisi hallussa, sillä alitajuinen aavistus kaiken menettämisestä ohjaa ahnehtimaan vielä lisää, jotta yksi milli jäisi puskuriksi pahimman varalta, eikä suurimpienkaan menetysten jälkeen tarvitsisi alentua tekemään rehellistä työtä.

Ahneus on myös koronperimisen, vuokrakiskonnan ja pankkien toimintastrategioiden takana. Sitä kautta se on syy ihmisten kurjuuteen ja koko talousjärjestelmämme kriisiytymisen.

On syytä muistaa, että ahneus pienentää ihmisen, ja sitä on moraalifilosofisesti pidetty aina sangen halveksuttavana. Se on myös paha tauti, koska se kasvaa syödessä: omaisuuden haaliminen ohjaa suojelemaan omaisuutta aina entistä paremmin, ja siksi ahneudelle ei näy loppua.

Ahneuden palkka on sananlaskun mukainen.

Kalle Virtanen

Kuolemansynnit on usein käsitetty väärin. Ne eivät ole sinänsä syntejä, vaan ihmisen taipumuksia, jotka johtavat oikeiden kuolettavien, eli kadotukseen johtavien syntien tekemiseen. Ahneus johtaa helposti keinoista piittaamattomaan omaisuuden hankintaan. Tällöin hankitaan orjia ja tehdään murhia ja joudutaan Helvettiin.

Käyttäjän iitimo kuva
Timo Isosaari

Evlut-kirkko (kuten ilmeisesti muutkin vastaavat) ovat markkinointisyistä demonisoineet synti-sanan, joka alunperin tarkoitti yksinkertaisesti harhalaukausta, hutia, virheellistä tilannearviota.

Kuolemansynti on siis puhtaasti yksilön kuolemaan johtava virhearviointi. Kaikki muu vedonnee vain ihmisen yltiövilkkaan ja oman etunsa vastaisen mielikuvituksen tuottamien aktien yhteiskunnalliseen rajoittamiseen.

Nykyisin tähän samaan pyritään lainsäädännöllä.

Kumpikaan taho (kirkko ja yhteiskunta) ei siis usko yksilön oppimiseen ja kehittymiseen, vaan haluaa rajoittaa kaikkea vapautta "paremmin tietävien" moraalikoodin mukaisesti.

Elämme siis myöhempää keskiaikaa...

Käyttäjän kallepahajoki kuva
Kalle Pahajoki

Erityisen tiuhaan tätä "Järjestely on täysin laillinen" on viime aikoina kuultu eurokriisin yhteydessä. Esimerkiksi näin:

Ongelma: EU:n perussopimus kieltää yhtä maata ottamasta kantaakseen toisen maan taloudellisia vastuita.

Ratkaisu: perustetaan yksityisyritys Luxembourgiin, jonka kautta rahat kiertävät. Järjestely on täysin laillinen.

Ongelma: EKP ei saa ostaa jäsenmaiden velkakirjoija.
Ratkaisu: Ostetaan velkakirjoja jälkimarkkinoilta "rajoitetusti ja väliaikaisesti" (ostot rajoittuneet toistaiseksi satoihin miljardeihin ja jatkuu edelleen). Järjestely on täysin laillinen.

EKP ei saa ostaa jäsenmaiden velkakirjoja.
Ratkaisu: EKP lainaa rahaa IMF:lle, joka puolestaan ostaa jäsenmaiden velkakirjoja. Järjestely on täysin laillinen.

Ongelma: EKP ei saa ostaa pankeilta roskaluokan velkakirjoja
Ratkaisu: Ostaa kuitenkin. Järjestely on niin pieni rike että tyhmä siitä on nillittää.

On perin erikoista, että politiikkojen ja tiedotusvälineiden keskuudessa syntyi valtava kohina Mehiläisen 35 miljoonan euron voittojen verotuksesta, kun samaan aikaan näillä täysin laillisilla järjestelyillä kasataan veronmaksajille kymmenien miljardien vastuita.

Olisiko niin, että mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Sattumoisin brittien pankkisektori, joka muodostaa 20% Britannian BKT:sta ja maksoi viime vuonna 10 miljardin euron bonukset, on myös kunnostautunut verosuunnittelussa. Barclay's, joka teki 2010 10 miljardin voitot, maksoi veroja myöskin n. 1% voitoistaan, eli samaa luokkaa kuin Mehiläisen maksamat verot.

Kun pankit tienaavat satoja miljardeja kriisimaiden lainoilla ja riskien realisoituessa pääsevät kuin koira veräjästä veronmaksajien ottaessa vastuut kantaakesen, mikä intressi on Mehiläisellä maksaa kiltisti veronsa? Ja yhtä lailla pankkien ja kriisimaiden moraalikadon rahoittaminen veromiljardeilla kannustaa kansalaista omaan henkilökohtaiseen moraalikatoon.

Kun veronmaksajien rahoja hassataan miljardeittain pankkien rahoittamiseen, mitä intressiä on veronmaksajilla pyrkiä rehellisesti maksamaan veronsa?

Käyttäjän ReiskaRopponen kuva
reino ropponen

Jotenkin lämmitti sydäntä tämä kirjoitus, mukavan rauhallista pohdintaa.

Käyttäjän heke kuva
Heikki Paananen

Myös aineetonta pääomaa, esimerkiksi viisautta, voi ahnehtia.

Tässä kontekstissa ahneus ei ole negatiivinen asia. Johtuneisiko siitä, että aineeton pääoma ei yleensä ole toisilta pois, vai onko kyseessä sittenkin vain "ahneus"-sanan väärinkäyttö (eli viisautta ei voi ahnehtia, sitä voi kartuttaa, tms.)?

Matias Gerlich

Kuulin kerran ryhmän nuoria käyttävän varsin kiinnostavaa termiä - "omantunnon ohitusleikkaus" - yhteydessä jossa kritiikkiä tuli eräiden yrittäjien painotuksissa, joissa työtekijöiden kuuliaisuutta painotettiin, mutta samaiset yrittäjät itse ahnehtivat voiton maksimoinnissa mm. polkemalla palkkoja hävyttömän matalalle tasolle. Tässäkin ilmeni varmaankin se sama asia mistä Heinämäki mainitsi: ahneus on täysin laillista ja legitimoitua yhteiskunnissamme. Sitä pidetään jopa joissakin piireissä hyveenä koska näiden ihmisten mielessä ahneus pyörittää "kehityksen rattaita". Missään tapauksessa se ei ole kuitenkaan viisautta, sillä vähänkin historiaan perehtyneet kyllä tietävät mitä esim. pöyristyttävien tuloerojen kasvu lopulta yhteiskunnallisesti aikaansaa.

IT-maailmassa viisauden ja ahneuden rajankäyntiä näkyy paljonkin. Ahneuden eräs apostoli kuoli syksyllä ja häntä palvotaan. Kuitenkin viisautta osoittaa ne valtavat ohjelmoijien ja suunnittelijoiden joukot jotka tekevät ilman palkkaa, pelkästä tekemisen ilosta ja kiinnostuksesta ilmaisia sovellusohjelmistoja ja käyttöjärjestelmiä ja jakavat niitä ilmaiseksi ihmisille. Minusta jonku avoimen lähdekoodin ja Linux-yhteisön kehittämistyössä näkyy suorastaan "Pyhän Hengen kosketus". Samalla tavalla "Pyhän Hengen kosketus" näkyy ihmisten halussa täysin vilpittömästi lahjoittaa siitä meteliä pitämättä vähistäkin varoista rahaa avustusjärjestöille. Jos lahjoittaja noudattaa vanhaa kristilliseksi luonnehdittua periaatetta (se on todennäköisesti täysin uskonnosta riippumatonta) jossa vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee, siis ihminen ei aidosti kerää itselleen ansiota, saa hän palkinnoksi hyvän mielen. Hän sai siis lahjoituksensa monin verroin takaisin.

On jokseenkin varmaa että ihmisten koulutuksen lisääntyminen, joka näkyy myös älykkyyden lisääntymisenä, aikaansaa kyvyn käsittää laajoja kokonaisuuksia. Tämä auttaa ihmisiä myös ymmärtämään tekojensa, mm. ahneuden, seurauksia. Vastoin yleistä luuloa ihmisen solidaarisuus ja myötätunto täysin vieraita ihmisiä kohtaan on kasvussa vaikka kyynikot muuta väittävät. Se ei ole myöskään teeskentelyä. Ihmiset aivat oikeasti välittävät siitä, ettei ihmisten tarvitsisi enää vuonna 2011 kuolla nälkään ja järjettömiin sotiin. Ns. yhteisöllisyyden ylistäjät unohtavat usein sen, että yhteisöllisyyden ei tarvitse aina olla fyysistä läheisyyttä. Emotionaalinen läheisyys, myötätunto ja solidaarisuus nousee tietoisuudesta. Tietoisuus on opittua.

Käyttäjän HaMi kuva
Hannu Rautomäki

Nykyisin monissa suurissa yrityksissä käytössä olevat, USA:sta apinoidut johdon palkitsemis/bonusjärjestelmät lietsovat ahneuden huippuunsa ns. tavallisten ihmisten kustannuksella. Johto ryhtyy mihin vain yltiöpäisiin toimenpiteisiin kuvitellessaan yrityksen pörssinoteerauksen nousevan, jolloin oma henkilökohtainen tavoite lisärahoista voi toteutua.
Onhan nähty lukuisia kertoja monien yrityksien loistavan tuloksen jälkeen laajamittaisia irtisanomisia. Ikään kuin mikään ei enää riitä.

Toisaalta johtava talousvaikuttaja Björn Wahlroos määrittelikin, että yrityksillä ei ole mitään sosiaalista tai moraalista vastuuta, vaan niiden ainoa vastuu on tuottaa omistajilleen voittoa.
Joskus vaikuttaa siltä, että koko maata johdetaan nykyisin osakeyhtiönä.
Ahneus on maksimoitu.

Ville-Kalle Guggenheimer

On ahneuttakin typerämpi typeryys.

Se on hiljaa hyväksyä toisen ahneus. Kun toisen ahneus vielä hyväksytään kollektiivisesti, siitä tulee nopeasti vallitseva maan tapa. Mikä on hyväksi minulle, on hyväksi myös muille.

Ahneus maan tapana on massivisesti typerämpää kuin yksilötason ahneus, sillä maan tapana oleva ahneus leivotaan demokratian tarjoamia keinoja käyttäen vallitseviin käytäntöihin, lakeihin ja asetuksiin unohtaen samalla yhteisölliset velvollisuudet ja vastuut. Seuraavaksi onkin jo helppo rikkoa yksilötason perusoikeuksia, koska ahneus ja ahneuteen perustuvat käytännöt on legitimisoitu.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Nyt on tähän väliin vielä pakko kirjoittaa yksi parhaita lauseita, joka onkin itse Albert Einsteinin suusta: " Maailma on vaarallinen paikka, ei niiden vuoksi, jotka tekevät pahaa, vaan niiden vuoksi, jotka katsovat vierestä eivätkä tee mitään".

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Niin, tai vapisevatkohan poliitikkojen ja virkamiesten kädet, kun he tuhlaavat veroina kerättyjä rahoja milloin mihinkin? Vapisiko sen virkamiehen käsi, joka kirjoitti maksusitoumuksen Jyväsjärven lenkkipolun varteen pystytettävistä susirumista häkkyröistä tai mitäänsanomattomista kivenmöhkäleistä? Vapisevatko palkkiovirkoja kuittailevan poliitikon kädet? Vapisevatko miljardeja milloin millekin Euroopan maalle syytävien ministerien kädet?

Jos eivät vapise, niin miksi lääkäriaseman omistajien käsien pitäisi vapista?

EDIT: Laitetaas vielä linkki, josta löytyy monia esimerkkejä siitä, missä käsien olisi pitänyt vapista:
http://murobbs.plaza.fi/yleista-keskustelua/806758...

Veikkaan kuitenkin, että eivät vapisseet (paitsi korkeintaan edellisen päivän korruptiobileiden aiheuttamasta krapulasta).

Jaakko Tuononen

Jeesususko on typeryyden yksi muoto. Kyllä Teidän täytyy teologina kasittää tämä asia. Jumala ei voi vaatia veriuhria omista vaatimuksistaan. Sehän se on kristillisen uskonnon ydin. Eivät juutalaiset tai muslimit vaadi Jumalalta veriuhria. Eikö olekin sairasta?

Siis, kristinusko perustu olettamukseen, että kun Jumala ei hirveesti tykännyt omista luomistaan, niin hän vaati siitä veriuhrin, oman poikansa, että hän voi antaa anteeksi ITSELLEEN.

Hei hetkinen, koko kristinuskon logikka on niin omituinen, että pitääkö sitä ihan Helsingin Yliopistossa opiskella? Enpä usko. Ihan nautettavaa, jos on olemassa teologian oppineita. Niitä ei ole.

Marika Lindqvist

Vanhoja kirjoituksia mutta edelleen ajankohtaisia. Ristiriitaisia asioita vasen käsi ei aina ymmärrä mitä oikea käsi tekee. Ahneus on osittain meissä kaikissa eri osa-alueilla elämässä. Välillä asiat tuntuu olevan ihmiselle itselleen vaikeata käsittää kokonaisuuksina olemme varmaan yhteiskunnassa liikaa erikoistuneita yhteen osa-alueeseen. Toisinaan järjestelmän palveleminen tuntuu olevan ihmistä tärkeämpi. Auta, en halunnut olla negatiivinen, pidän tuon Heininmäen ajatuksista!

Käyttäjän MattiMaukonen kuva
Matti Maukonen

Itse jouduin isäni varhaisen kuoleman johdosta 11-vuotiaasta v.1954 kesäisin työelämään. Ensimmäinen työpaikkani oli Pielisjärven kunnan alueella ( nykyistä Lieksaa )oleva Pusurin metsätyömieskämppä, aivan lähellä silloisen Neuvostoliiton rajaa. Työt sinänsä meille lapsukaisille ja nuorille olivat sinänsä varsin keveitä: metsänistusta siementämällä. Isommat laikuttivat ja me pienimmät pistettiin tuutista siemeniä vakoon.
Nämä todelliset metsien miehet, kirveellä ja pokasahoilla työskennelleet uurastajat pelottelivat meitä tulevasta palkanmaksusta. Heidän kertomansa mukaan huonosti työnsä tehneellä käsi vapisee siinä vaiheessa, kun joutuu nimensä palkkakuittiin kirjoittamaan.

Itse olin mielestäni työni tehnyt ihan hyvin ja tunnollisesti. Siitä huolimatta suorastaan pelotti tuo edessä oleva kuittaustapahtuma. Tilanne oli tavallaan tuskallisen pelottava. Hyvinhän se kuitenkin vapisematta meni ja sai siten itselleen siunauksen hyvin tehdystä työstä.

Jälkikäteen sitten isommat pojat paljastivat totuuden: kyseessä oli todellisten metsien miesten jekku. No, jekku mikä jekku, mutta se oli tavallaan myötävaikuttamassa suuresti siihen, että työtkin tulivat tehtyä ainakin omasta mielestä riittävän tunnollisesti ja hyvin.

Matti Maukonen
Joensuu

Toimituksen poiminnat